ETUSIVU              KASVATIT             KOIRAT KOTONA


D-pentue kasvoi ja kehittyi normaaliin tapaan, mutta jo kolmeviikkoisista pennuista Wanda erottui selkeästi, niin ulkonäkönsä kuin riiviömäisyytensä perusteella. Hupia se herätti yleisesti. Pikkusen harmitti, kun Mona ja Petri silloisen näyttelyihin ei tulla, se ei kiinnosta pätkääkään. Mutta kuinkas sitten kävikään...

"Ensimmäinen mielikuva Wandasta on kyllä ehdottomasti seuraava: Oltiin katsomassa Tyhjätaskun pentuja ja kun Wanda kulman takaa sisaruksineen astui esiin niin ei voinut oikeastaan muuta kun nauraa. Siis hemmetti voiko niin koomisen näköistä koiranpentua olla olemassakaan, joten pakkohan se oli kainaloon kaapata ja kotiin kantaa.
Ja edelleen vanhempana neiti on sen verran persoonallinen ilmestys sekä ulkonäkönsä että ääntelynsä perusteella, että kyllä meitit muistetaan yleensä heti ensinäkemän jälkeen.

Wantsu käy näyttelyissä keskimäärin kerran kuukaudessa ja treenailu on keskittynyt agilityyn ja tokoon. Kaikin puolin Wanda oppii uusia asioita nopeasti, mutta on kyllä turhan usein sitä mieltä, että jos mä tän jo kerran oikein suoritin niin mitä sitä turhaa toista kertaa tekemään. Mutta, haitanneeko tuo mittään, pysyypähän treenit haasteellisina, kun saa aina pohtia uusia motivointikeinoja neidille.

Kaiken kaikkiaan Wanda on täyden kympin haukku ja sopii meitin talouteen kun nenä päähän!"


 

 

FIN CH TYHJÄTASKUN DRAKHMA
" Wanda "



Motto: Nopeus on yliarvostettua,
paljon tärkeämpää on näyttää kauniilta!

i. Big-Wood's Kiwi Arctic
e. INT&FIN&S&LV&LTU CH, LTUW-01
Geestland's Double Dream

synt. 12.09.2003

omistaja:
Mona Liljegren ja Petri Willström


KoiraNet sukutaulu

Wandan Photobucket